Piippo Oyj

21.01.2015

PIIPPO OYJ SELVITTÄÄ LISTAUTUMISTA NASDAQIN FIRST NORTH -FINLAND MARKKINAPAIKALLE

 

Outokummussa 21.1.2015

 

Köysien, verkkojen ja lankojen valmistaja ja jakelija Piippo Oyj ("Piippo" tai "Yhtiö") selvittää Yhtiön osakkeen listausmahdollisuuksia NASDAQ First North Finland -markkinapaikalle ja harkitsee osakeannin toteuttamista mahdollisen listautumisen yhteydessä. Jos Yhtiö päättää selvityksen perusteella toteuttaa listauksen ja osakeannin, tämä tapahtuisi vuoden 2015 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

 

Outokumpulainen Piippo valmistaa, jakelee ja markkinoi köysiä, lankoja ja verkkoja kolmelle pääsegmentille: Agri, Kuluttajat ja Business to Business (B2B) maailmanlaajuisesti. Piippo on kasvanut orgaanisesti ja tasaisesti vuodesta 2000 investoiden erityisesti tuotantoon ja markkinointiin. Tällä hetkellä Yhtiö on arvionsa mukaan alan viidenneksi suurin maataloudessa käytettävien paalausverkkojen valmistaja maailmassa. Yhtiö toimittaa tuotteita maailmanlaajuisesti yli 30 maahan.

 

Mahdollisen listautumisen ja osakeannin ensisijaisina tavoitteina ovat Yhtiön rahoitusaseman vahvistaminen ja entistä nopeamman kasvun mahdollistaminen. Vahvistunut rahoitusasema mahdollistaisi yritysjärjestelyt ja kapasiteetin laajentamisen Yhtiölle tärkeillä alueilla. Pääomamarkkinoita voidaan hyödyntää kasvun rahoittamiseen, yritysjärjestelyjen tekemiseen sekä myös mahdollisiin henkilökunnan kannustinohjelmiin.  Pörssiyhtiönä Piipon tunnettuus kasvaisi myös kansainvälisesti.

 

“Piipolla on pitkä, kannattavan kasvun historia. Lähdimme kansainvälistymään 90-luvun alussa ja toimintamme säilyi kannattavana myös läpi 2000-luvun talouskriisin. Toimialallamme olemme tunnettuja tuotteiden erilaisuudesta ja innovatiivisuudesta, joka on nostanut meidät globaaliksi toimijaksi. Näemme paljon mahdollisuuksia laajentumiseen kansainvälisillä markkinoilla ja mahdollinen listautuminen tukisi kasvustrategiaamme ja toisi toimintaamme entistä enemmän ketteryyttä ja joustavuutta” sanoo Yhtiön toimitusjohtaja Kari Hirvonen.

 

Lisätietoja

 

Kari Hirvonen, toimitusjohtaja, Piippo Oyj

Sähköposti: kari.hirvonen@piippo.fi

Puhelin: +358 400 372 562

 

 

Piippo lyhyesti

 

Piippo Oyj valmistaa, markkinoi ja jakelee sitomiseen, nostamiseen, hinaamiseen ja kiinnittämiseen soveltuvia tuotteita kolmelle pääsegmentille: Agri, Kuluttajat ja Business to Business (B2B).  Tuotteet valmistetaan pääasiallisesti polypropeenista ja polyeteenista. Yhtiön tuotantolaitos sijaitsee Outokummussa ja Yhtiö toimittaa tuotteitaan maailmanlaajuisesti yli 30 maahan.