Etusivu / News / Piippo Oyj järjestää valmistustoimintansa uudelleen ja aloittaa yt-neuvottelut

Piippo Oyj järjestää valmistustoimintansa uudelleen ja aloittaa yt-neuvottelut

Julkaistu
  • Sijoittajalle
  • Yhtiötiedotteet


Piippo Oyj
Yhtiötiedote

Piippo Oyj järjestää valmistustoimintansa uudelleen ja aloittaa yt-neuvottelut

Piippo Oyj Yhtiötiedote 26.4.2018 klo 6.00

Yhtiö harkitsee tuotannon uudelleenjärjestelyä, jonka seurauksena yhtiö aloittaa yt-menettelyn 26.4.2018 koskien kuluttajaliiketoiminnan omaa köysituotantoa. Aiemmin yhtiö on ilmoittanut valinneensa pääliiketoiminta-alueekseen agriliiketoiminnan, joka on paitsi globaali, myös yhtiön suurin liiketoiminta-alue.

Yhtiö harkitsee keskittyvänsä jatkossa agrituotteiden tuotantoon, johon liittyen on aiemmin kerrotun mukaisesti suunnitteilla merkittäviä lisäinvestointeja. Tämän vuoksi yhtiö harkitsee valmistustoiminnan uudelleenjärjestämistä kuluttajaliiketoiminnan (köysituotanto) osalta; jatkossa yhtiö suunnittelee vähentävänsä oman köysivalmistuksensa osuutta ja siirtyvänsä enenevissä määrin liiketoimintamalliin, jossa tuotteita hankittaisiin kolmansilta tahoilta. Osa näistä tuotteista on alihankittu jo aiemmin.

Tästä johtuen yhtiö harkitsee tuotannollisia ja toiminnan uudelleenjärjestelyyn liittyviä toimenpiteitä kuluttajaliiketoiminnan (köysituotanto) tuotannon, varastoinnin-, pakkauksen- ja laitostoimintojen sekä köysiliiketoiminnan palvelukeskuksen osalta. Arvioitu kokonaisvähentämistarve yhtiössä on korkeintaan 9 henkilöä.

PIIPPO OYJ
Hallitus

Lisätietoja:
Piippo Oyj, toimitusjohtaja Jukka Keisanen, puh. 043 218 1245
Hyväksytty neuvonantaja: Translink Corporate Finance Oy, puh. 040 5212 585

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.piippo.fi

Piippo Oyj on kansainvälisesti yksi johtavista toimijoista agriliiketoiminta-alueella, jonka päätuotteet ovat paalauslangat ja -verkot. Yhtiön globaali jakeluverkosto kattaa jo yli 40 maata. Piippo Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Finland -markkinapaikalla.

Liitteet

Takaisin uutisiin